Lauri Joonalla haastava kisa Jyväskylässä – ”Ei osunut nappiin”
Rallin SM-sarjan viides osakilpailu ajettiin Suomen MM-rallista tutuissa maisemissa Jyväskylässä. Lauri Joona ja Antti Linnaketo lähtivät kesyttämään MM-tason erikoiskokeita sarjakakkosina.
Kilpailu käynnistyi perjantai-iltana Laajavuoresta, minne oli saapunut ilahduttavan suuri yleisöjoukko. Käännetyssä lähtöjärjestyksessä ajettu erikoiskoe tarjosi omanlaisensa haasteen.
- Aikamoiset urat oli, ei tullut hyödynnettyä niitä ehkä niin kuin olisi kuulunut. Peli on nyt avattu, ja hyvällä fiiliksellä kohti huomista, totesi seitsemänneksi nopeimman erikoiskoeajan kellottanut Joona avauserikoiskokeen jälkeen.
Lauantain erikoiskokeille Joonan Škoda Fabia RS Rally2 starttasi toisena. Järjestäjä oli löytänyt reitille paljon hienoja ja haastavia yksityistieosuuksia. Heti oli kuitenkin selvää, ettei lähtöpaikka suosinut kärkiautoja. Kun pito tiehen ei ollut aivan toivottu ja rengasvalinnatkaan eivät osuneet ihan nappiin, jäi Joona erikoiskokeilla kärkikolmikon taakse.
- Ei saada välitettyä pitoa tiehen. Heti kun yrittää ajaa vähän kovempaa, auto luistelee ja menee liikaa poikittain eikä kello siitä tykkää, harmitteli Joona iltapäivän huollossa.
Eikä siinä vielä kaikki. Suomen kesä päätti vielä heittää lisähaastetta kehiin, kun viimeiselle lenkille saatiin sadetta. Se ei Joonan tilannetta helpottanut, joten viimeisenä ajetun Urrian erikoiskokeen jälkeen Joona ja Linnaketo löytyvät tuloksista sijalta kuusi.
- Ei ollut ihan meidän kisa tällä kertaa. Oli pidon kanssa haasteita eikä saatu siitä syystä kunnon rytmiä kunnolla päälle. Viimeisellä lenkillä alkanut sade ei ainakaan helpottanut tilannetta, mutta maaliin päästiin. Oli kaikin puolin hieno reitti, jota oli kyllä hieno laskea menemään, kertoi Joona maalissa.
Kisan voittoon ajoi virolainen Jaspar Vaher, toiseksi sijoittui Esapekka Lappi ja kolmanneksi Mikko Heikkilä. SM-pisteissä Lappi on johdossa ja Joona toisena.
Seuraavan kerran SM-pisteitä on jaossa elokuussa Kiteellä.
SM Jyväskylä Ralli
Lopputulokset / SM1-luokka
1. Jaspar Vaher (EST), Toyota GR Yaris Rally2, 46:18,5
2. Esapekka Lappi, Škoda Fabia RS Rally2, +1,6
3. Mikko Heikkilä, Škoda Fabia RS Rally2, +11,4
4. Yuki Yamamoto (JPN), Toyota GR Yaris Rally2, +31,7
5. Patrick Enok (EST), Škoda Fabia RS Rally2, +37,6
6. Lauri Joona - Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +2,4
Pisteet / SM1-luokka,5/7 osakilpailua
1. Esapekka Lappi 93
2. Lauri Joona 73
3. Patrick Enok 59
4. Jaspar Vaher 51
5. Anssi Rytkönen 40
Kuva: Taneli Niinimäki

















